perjantai 16. elokuuta 2013

VAPAA PÄIVÄ !





tänä aamuna tää tyttö sai jäädä kotiin nukkumaan kun muut lähti kouluun! Eli tänään mulla on ollut itsenäisen opiskelun-päivä, eli koulutehtävät tehdään kotona koneella, eikä kouluun tarvi mennä ja se sopii mulle tosi hyvin, koska en oo mikään aamuihminen ja jään ihan mielelläni kotiin nukkumaan ja rupeen vasta aamupäivällä tekemään koulujuttuja, kun oon saanu päivän kunnolla käyntiin :) Siispä aamulla, kun heräsin niin aloin tekemään tän syksyn ekaa ainekirjotusta. Maanantaina luultavasti samanlainen päivä, mutta mulla on aamusta lukiolla muutama tunti eli meen sinne pariksi tunniks.

Sitten olin unohtanu kokonaan yhen postauksen, jossa kertoilin tampereen reissusta, mutta olin unohtanut kuvata ostokset. Joten tässä samalla kun kirjottelin esseetä, huomasin kameran pöydällä ja etin muutaman vaatekappaleen käsiini. Farkut ! (loput myöhemmin) Myönnän että oon vähän viha/rakkaus suhteessa kaikkiin housuihin ja farkkuihi yli päätään, koska kaupassa aina katon eri mallisia ja värisiä kappaleita ihan innoissani, mutta se, että jaksan sellasten kanssa mennä sovituskoppiin ja kokeilla, ei oo mun juttu. Mutta kun olin edellisenä viikonloppuna pitänyt kaverin revittyjä boyfriend mallisia farkkuja jalassa niin oli mun pakko löytää jostain itelle samantyyliset. Ennen kun olin ees päässyt mihinkään kauppaan, olin jo päättänyt, että nappaan mukaan muutamat Dr.Denimit ja sillä selvä. Ennen Carlingsiin pääsyä ehdin kuitenkin eksyä muutamaan kauppaan ja kokeilemalla yhtäkkiä mulla olikin muutamat farkut mukana,ihan jostain muusta kaupasta kun sieltä. Toisaalta ainakin itellä Dr.Denimien väri haalenee heti varsinkin mustissa ja mulla ne hajoo käsiin, niin kunnon farkkujen osto oli vihdoin suoritettu!
Ongelmaa oli myös converse-kenkien kanssa. Kävin metsästämässä niitä aikaisemmin Porista ja tuolloin Tampereelta, mutta ilman tuloksia. Kokoa 38 ei ollut missään lyhyt vartisena ja sama vika oli monissa nettikaupoissa. Onneks en missään nimessä lopettanut etsimistä, vaan soitin sitten parhaalle kaverille, joka asustelee helsingin suunnalla. Olivia kävi sitten hakemassa mulle ensimmäisestä vastaantulevasta kaupasta oikean kokoiset ja malliset kengät. Kenkien mukana tuli myöhästynyt synttälahja paketti espanjasta ja enpä voinut olla muutakun iloinen:)

Helsingin reissu jäi, joka vähän harmittaa, mutta eiköhän noita leiriläisiä vie nää tulevaisuudessa. Tää ilta menee siis luultavasti kavereiden kanssa jossain, mutta sitä ennen jatkan Moodlen kanssa taistelua :)


                   





Sophia

2 kommenttia:

  1. Hei ihanat mistä noi ekat vaaleet revityt farkut on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Cubuksesta 49,90 :) ihan täydelliset jalassa !!

      Poista